Tulkkauspalvelu Käet Oy

Karavaani kulkee, koirat haukkuu ja Käet tulkkaa, edelleen :)

Tulkkauspalvelu Käet Oy on vuonna 2009 perustettu pieni, mutta ponteva ja ihmisystävällinen yritys. Tarjoamme tulkkauspalvelua kuuroille, kuurosokeille, huonokuuloiselle ja kuuroutuneille Tampereella ja ympäryskunnissa. Lisäksi matkustamme asiakkaan kanssa minne nenä milloinkin osoittaa, Suomessa ja maailmalla..

Perustamisesta alkaen olemme toimineet Kelan sopimuskumppaneina. Yhteistyö myös julkisen tahi yksityisen sektorin kanssa kelpaa!

Työ tekee onnelliseksi!

Henkilöstömme on luontaisesti ahkeraa, uteliasta ja iloista seurakuntaa. Koemme työmme yhteiskunnallisesti tärkeäksi, ja haluamme omalta osaltamme olla mukana tekemässä asiakkaiden että myös tulkkien arjesta entistä sujuvampaa ja mielekkäämpää.

Kaikki työtehtävät otetaan positiivisella mielellä vastaan ja hommat hoidetaan tyylikkäästi valmiiksi. Hyvällä asenteella ja ammattitaidolla sekä olemalla ihminen ihmiselle (tulkki ei ole kone 😃) voidaan pää pystyssä jatkaa puurtamista, sillä maailma ei ole vielä valmis!

Tapaamisiin siis!